kirjoittanut Elina — 8.2.2010
Teos, 2009
Alkuteos: Right Ho, Jeeves; Thank You, Jeeves; Jeeves Makes an Omelette (1934; 1934; 1959)
Kääntäjä: Kaisa Sivenius
Jeeves-tarinoita I on alaotsikkona näiden aiemmin suomentamattomien tai nyt uudelleen suomennettujen tarinoiden sarjalle. Kirja sisältää kaksi romaania, Jepulis, Jeeves ja Kiitos, Jeeves, sekä novellin Munakasta, Jeeves. Ja lisää siis ilmeisesti seuraa.
Televisiostakin tuttu Jeeves on herrasmiespalvelija, jonka isäntä Bertram “Bertie” Wooster toheloi itsensä pelastettavaksi pulmatilanteesta toisensa jälkeen. Tarinassa Jepulis, Jeeves Bertie ryhtyy avittamaan ystäväpiirinsä potentiaalisia naimakauppoja ja kohtaa ongelmia niin kuin hyväsydämisillä hölmöillä tällaisissa asioissa on tapana. Kiitos, Jeeves pitää sisällään muun muassa perintösotkun, jossa nokkela Jeeves pelastaa isäntänsä mustamaalatut kasvot.
Juonenkäänteet menevät komedian parhaiden perinteiden mukaan. Tyyppien ja tarinan rakentelun kruunaa tekstityyli, jossa hervoton verbaalisuus, kuiva englantilaishuumori ja vielä tahattoman näköinen komiikka – ”yritin hiipiä kuin käärme” – koettelevat lukijan naamalihaksia. Tekstityyli tukee mainiolla tavalla päähenkilöiden hahmoja. Mokailevan Bertien kertojanääni jaksaa hymyilyttää vielä 500 sivun jälkeenkin, koska sen huumorissa on sävyjä; vastapainona on palvelija Jeevesin hillitty replikointi klassikkositaatteineen ja latinan lentävine lauseineen.
P.G. Wodehouse Jeeves-tarinoineen on klassikko lajissaan. Vaikka huumorikirjallisuus ei ole aivan ylinnä omassa lukupinossani, tässä on pakko myöntää, että hauska on hauskaa. Kirjailija hallitsi lajinsa, ja samaa voi ehdottomasti sanoa myös suomentajasta.
kirjoittanut Kini — 8.2.2010
Otava, 2010
Pitkästä aikaa sain nauttia Eve Hietamiehen mahtavasta, mukaansa tempaavasta kerronnasta. Yösyöttö on niin mukava kirja, että voin suositella sitä ihan kelle tahansa, mutta ehkä eniten siitä voisi saada irti pienten lasten vanhemmat ja erityisesti isät.
Päähenkilö on Antti. Mies, joka jää yksinhuoltajaksi heti synnytyksen jälkeen, kun äiti ottaa hatkat. Antti on äijä, ei kuitenkaan ihan niin äijä kuin Jone Nikula, joten mistä repiä lapsen hoitoon äitigeenejä? Miten mies, joka on tottunut ihan toisenlaiseen elämään, selviää pienen lapsen kanssa? Kirja tuntuu niin todenmukaiselta, mutta silti ne hauskimmat kohtaukset ovat juuri ne, kun Antti ei tiedä jotain naisille tai äideille päivänselvää asiaa. Hän opettelee, oppii ja selviää. Kerrassaan loistavaa.
Miten käy avioliiton? Entä auto? Miten asuntolaina maksetaan? Miten yksinhuoltajana Antti selviää arjen kiemuroista? Niin miten, sillä lailla se tarina kuljettaa koko kirjan matkan.
Paavo on se pieni miehen alku, joka aloittaa elämänsä ilman äitiä, mutta tuntuu olevan ihanan tyytyväinen lapsi. Siksi kirjasta välittyy se, että on aivan sama, kuka lasta hoitaa, kunhan vaan välittää. Uusia vinkkejäkin kirja antaa.
Tukijoukkoja ei aluksi ole, paitsi että niitä onkin sitten naapureiden muodossa ja ne puistossa tavatut muut vanhemmat, äitejä kaikki. Lisäksi puistossa työskentelevä nuori hiphopparimies, joka hoitaa lapsia kuin vanha tekijä. Antin isäkin koittaa olla avuksi.
Koko kirja, kaikki lähes 400 sivua, on niin liikuttavaa luettavaa, että siis todellakin KIITÄN tästä kirjasta. Sen seurassa todella viihtyi!
